Seurakunnan tilinpäätös- ja toimintakertomus 2025
Kirkkoneuvosto on 25.3. käsitellyt seurakunnan tilinpäätöksen.
Toimintakertomuksen nostoja
Seurakunnan henkilöstössä tapahtui vuonna 2025 normaalista poikkeavaa vaihtuvuutta, kun osin jo tulevia eläköitymisiä ennakoiden tehtiin neljä rekrytointia vuoden kuluessa. Rekrytoinneista onnistuttiin saamaan seurakuntaan osaavaa ja motivoitunutta uutta työvoimaa, joten toiminnan jatkuvuus vaikuttaisi erinomaisesti turvatulta.
Seurakunta päätti lähteä hakemaan ympäristödiplomia vuoden 2025 ja tähän teemaan liittyen jatkettiin jo muutenkin vireää luontokirkkotoimintaa seurakunnan hallinnassa olevilla erilaisilla hiljentymispaikoilla.
Nuottakuoro järjesti 25-vuotisjuhlakonsertin syksyllä 2025. Aivan loppuvuodesta musiikkityö järjesti matkan Tallinnaan.
Lieksan seurakunnan päiväkerhotoiminta täytti 60-vuotta ja aihetta juhlittiin asianmukaisella tavalla alkuvuodesta 2025. Syksyllä 2025 aloitettiin perheruokailutoiminta.
Nuorisotyössä aloitettiin elvyttää Saapas-toimintaa yhdessä koulujen kanssa. Rippikoulutyö jatkuu aktiivisena keräten ikäluokan edelleen hyvin rippikoulun ääreen.
Diakonia-, aikuis- ja lähetystyön perustyö jatkui aktiivisena. Tämän työalan työtä tekevä henkilöstö on merkittäviltä osin uusiutumassa vv. 2025-2026 aikana. Tarkoitus on saada aikaan henkilöstökuluissa säästöjä, mutta vastavuoroisesti lähetystyön ja kansainvälisen diakonian talousarviotukea korotettiin vuodelle 2025.
Hautaustoimessa saatiin hautausmaan hoitosuunnitelma valmiiksi. Mähkön hautausmaalla sekä Kirkkopuistossa suoritettiin vaarallisten puiden poistoa. Ympäristötyön tehostuminen näkyi hautausmailla siinä, että metallijätteen keräys lisättiin hautausmaiden jätteiden lajitteluun mukaan. Hautausmailla suoritettiin myös putkilokasvien kartoitus.
Kiinteistötoimessa merkittävin yksittäinen toimenpide oli Viekin kirkon sähkö- ja lämmitysremontin suoritus syksyn 2025 aikana. Kolin kirkon remontin suunnittelu vei odotettua kauemmin, joten varsinaisiin toimenpiteisiin päästiin vasta vuoden 2026 aikana.
Hallinnossa otettiin käyttöön Domus-asianhallintajärjestelmä, joka mahdollistaa jatkossa sähköisen asiakirjojen arkistoinnin.
Taloudelliset luvut
Lieksan seurakunnan talous oli 21 433,73 euroa ylijäämäinen vuonna 2025. Poistoerojen vähennys 35 871,33 euroa huomioiden oli tilikauden 2025 tulos 57 305,06 euroa ylijäämäinen.
Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025 on kokonaisuudessaan luettavissa täältä.
Tue Apr 14 07:24:00 EEST 2026