Seurakunnan metsä hiilinieluna

Metsät ovat nousseet 2010-luvulla keskusteluun osana ilmastonmuutoksen torjuntaa siten, että metsiin sitoutuvan hiilen määrää on ryhdytty korostamaan. Vielä 2000-luvulla puhe oli enemmän siitä, että puujalosteilla pystyttäisiin korvaamaan fossiilisia polttoaineita.

Kaikkein suurin hyöty puustonkasvusta saataisiin alueilla, joilla sitä ei tällä hetkellä juuri kasva. Tämä tarkoittaa enemmän globaalia aluetta, mutta myös Suomessa on mahdollisuuksia esim. käyttämättömien turvepeltojen metsityksessä. Kokonaan ei ilmastonmuutosta pystytä ratkaisemaan metsien avulla, mutta vähintäänkin väliajan ratkaisuna, hiljalleen fossiilitaloudesta luovuttaessa, metsistä tukea on saatavilla. Varsinkin tässä tilanteessa, missä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen ei enää yksin riitä estämään tavoiteltua 2 asteeseen jäävää lämmönnousua, vaan vuodesta 2050 lähtien nettopäästöjen tulisi olla negatiiviset. Eli ilmakehässä olevia kasvihuonekaasuja tulisi varastoida sieltä pois.

Edellä sanotusta huolimatta metsätalouden lopettaminen kokonaan - edes väliaikaisena ratkaisuna - on tuskin mahdollista, saati edes järkevää. Metsätaloustuotteilla on mahdollista korvata ilmastoa rasittavia tuotteita; lyhyellä aikavälillä ei liene mahdollista korvata kaikkea kierrättämällä. On myös muistettava, että metsätalous ja – teollisuus tuovat työtä ja hyvinvointia mukanaan. Metsätalous voi myös itsessään parantaa ilmastoa esim. puiden istutuksen muodossa.

Lieksan seurakunnan mailla olevaan pyöreään puuhun on sitoutuneena kasvulaskennan perusteella v. 2019 hiiltä n. 125 500 tonnia, eli hiilidioksidiksi muutettuna 464 500 tonnia. Lisäksi myös oksiin, juuriin,  maaperään sekä turpeeseen on hiiltä sitoutuneena. Koska vuosittaiset hakkuut ovat seurakunnan mailla kasvua pienemmät, on arvioitavissa, että vuosittain hiiltä sitoutuu pyöreään puuhun ainakin 2 000 tonnia (7 400 tonnia hiilidioksidia). Seurakunnan omistamaan puuhun sitoutuu hiilidioksidia vuosittain määrä, joka vastaa keskimääräisen Suomen teillä liikkuvan henkilöajoneuvon 42,3 miljoonan kilometrin ajon hiilidioksipäästöjä. Määrässä on siis huomioitu vain pyöreän puun osuus hiilensidonnasta.

Yllä olevan valossa on helppo päätellä, ilman tarkempia laskelmia, että seurakunnan toiminnasta syntynyt hiilidioksidi sitoutuu metsänvuosikasvuun ja jaettavaa piisaa sen jälkeen vielä muillekin. Tietenkin näille hiilille löytyy yleensä useampia jakajia. On varottava, että samaa sidottua hiiltä ei ole jakamassa useampi yksikkö!

Miten metsätaloutta sitten pitäisi seurakunnan mailla harjoittaa, jotta metsänkäyttö ei ainakaan tarpeettomasti heikentäisi hiilenvarastointia ja nielu pysyisi tehokkaana? Seuraavaksi on lueteltu 4 teesiä perusteluineen ja käytännön toimenpideajatuksineen puhtaasti ilmastonäkökulmasta. Taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset seikat voivat olla ristiriidassa ilmastotavoitteen kanssa, mutta toimenpideajatukset voisivat olla ainakin pääasiallisesti silti toteutettavissa sellaisinaan näistä huolimatta. Tieto metsistä ilmastonäkökulmasta tulee varmaan lähivuosina kehittymään, joten teesejä pitäisi tarkastella aika ajoin.

1. PUUNTUOTANNON TAVOITE ON SUURI TUKKI- JA SAHAPUUN SUHTEELLINEN KOKONAISOSUUS HAKATTAVAN PUUSTON MÄÄRÄSTÄ

Perustelu:
Rakennuspuu säilyy todennäköisemmin sellupuuta kauemmin poissa hiilikierrosta. On olemassa satoja, ellei tuhansia vuosia vanhoja rakennuksia, joihin puun hiili on sitoutunutta.
Käytännön metsätalous tavoitteen saavuttamiseksi:
•    Uudistamisessa puuston vähimmäiskeskiläpimittatavoite on 25-30 cm -> Järeämpi puu tuottaa enemmän tukkia
•    Uudistettavana puulajina suositaan kuusta ja mäntyä -> Lehtipuiden tukkisaanto ei Lieksassa ole havupuiden veroinen johtuen pääasiassa mm. minimiläpimittakysymyksistä, jotka johtunevat P-Karjalan vähäisestä lehtipuusahajalostuksesta
•    Uudistamismateriaalina käytetään pääasiassa jalostettua siemenmateriaalia -> Tuottaa paremmin sahaukseen sopivaa tukkimateriaalia
•    Terveyslannoitukset toteutetaan tarpeen mukaan -> Metsän hivenainepuutos voi aiheuttaa merkittävääkin alenemaa tukkisaannossa
Huomioita:
•    Järeäksi tukiksi kasvatus ei oikeastaan muuta nykyisin vallinnutta metsätalouskäytäntöä seurakunnan metsissä.
•    Huolimatta mahdollisesti pitkästäkin varastoitumisajasta rakennuspuuhun, säilyy hiili puusta valmistetuissa tuotteissa todennäköisesti lyhyemmän aikaa kuin metsässä.
•    Periaatteessa kiertoaika voisi olla hiilenvarastoinnin näkökulmasta huomattavan pitkäkin, kestäen useita satoja vuosia, koska näyttäisi siltä, että hiili voi varastoitua melko pitkäänkin vanhoissa metsissä.
•    Pitkä kiertoaika pienentää albedoa, mutta metsä toisaalta haihduttaa. Mikä on taseen erotus ilmaston kannalta?

2. PYRITÄÄN KÄYTTÄMÄÄN TEHOKKAASTI HYÖDYKSI PUUNTUOTANTOMAHDOLLISUUDET

Perustelu:
Vajaakäytöllä olevalla metsäalueella ei saavuteta optimaalisinta hiilensidontaa. Mitä suurempi on puun osuus metsämaalla, sitä paremmin metsään hiiltä sitoutuu.
Käytännön metsätalous tavoitteen saavuttamiseksi:
•    Metsän uudistaminen hoidetaan välittömästi hakkuun päättymisen jälkeen -> Puuston hiilennielemiskyky pyritään saamaan mahdollisimman pian takaisin
•    Maantuotoskyvyn maksimiin verrattuna heikosti puuta tuottavat alueet joko täydennetään tai sitten uudistetaan kokonaan.
•    Puunsiirto kaukokuljetusreitin varteen pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään tieltä käsin -> Puuston peittämässä pinta-alassa ei synny kuin vain varastoitavan puuston kokoista menetystä
•    Kasvatuslannoituksia pyritään toteuttamaan -> Samalle aikafunktiolla hehtaaria kohden kertyy enemmän puuta ja kariketta kuin ilman lannoitusta
Huomioita:
•    Kasvatuslannoituksen toteuttaminen seurakunnan metsissä on sikäli haasteellista, että pitkä kiertoaikatavoite voi romuttaa kasvatuslannoituksesta saatavan tuoton. 

3. PYRITÄÄN MAKSIMOIMAAN POHJAKERROKSEN SAAMA RAVINNEMÄÄRÄ KUITENKIN SITEN, ETTÄ LUONNONPOISTUMA PYSTYPUISSA OLISI VÄHÄINEN

Perustelu:
Maaperään on sitoutuneena pystypuita enemmän hiiltä. Siten maaperän sidontamahdollisuudet on pyrittävä myös hyödyntämään. Aihepiiriin tulee varmaan lähivuosina enemmän tutkimustietoa, ainakin sillä perusteella, että lähivuosien aikana on julkaistu aiempaan tutkimustietoon verrattuna huomattavasti poikkeavaa tietoa/tulkintaa.
Käytännön metsätalous tavoitteen saavuttamiseksi:
•    Harvennushakkuun jälkeinen tiheys mieluummin Tapion harvennusmallien tiheämpään laitaan -> Puuston tuottama karikemäärä on suurempi kuin harvemmassa metsässä, lisäksi tuotos esim. juuriin pysyy suurempana
Huomioita:
•    Tiheässä kasvatus voi vähentää tukkipuuston kokonaissaantoa, joka on ilmastotavoitteiden näkökulmasta ristiriitainen tulos.

4. METSÄTALOUDELLISIN TOIMENPITEIN EI TARPEETTOMASTI TEHDÄ MAAPERÄSTÄ TAI TURPEESTA HIILILÄHTEITÄ

Perustelu:
Kts. edellisen kohdan perustelu.
Käytännön metsätalous tavoitteen saavuttamiseksi:
•    Muokkaukset pyritään suorittamaan siten, että kivennäismaata paljastetaan mahdollisimman vähän -> Muokkauksen aikaansaama hiilidioksidipäästö pyritään pitämään mahdollisimman pienenä
•    Turvemailla hakkuu ja hoitotoimenpiteet toteutetaan siten, että kunnostusojitustarve vältettäisiin -> Varsinkin rehevillä mailla maatuvan turpeen vapauttama hiilidioksidi on iso rasite
•    Mikäli kunnostusojituksia joudutaan tekemään, on ojitussyvyys mahdollisimman pieni -> Tarpeeton turvekerroksen maatuminen estetään ja lisäksi suon metaaninsidonta pysyy olemassa
Huomioita:
•    Karumpia turvemaita ei lähdetä ennallistamaan, koska näillä kaasuvaihdanta ei näyttäisi olevan turmiollinen ilmastolle ainakaan tällä tiedolla.
•    Turvemailla toimenpiteiden toteutus siten, että kunnostusojitustarve vältetään, voi tarkoittaa eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta ja siten maan puuntuottokyky ei välttämättä ole täydellisesti käytössä. Tämä on siis ristiriidassa 2. teesin kanssa.
 

Kirjoitettu 2.5.2019 Henri Maijala